17.-20.5.2025

Matka Italiaan Ligurian kukkarannikolle  

29.3.2025

Teatterimatka Turkuun: 
Elämyksiä Kalliolaakson linnassa ja visuaalista kauneutta 

Helsingin kansallisen senioripiirin keväinen teatterimatka Turkuun oli houkutellut yli 40 osanottajaa. Lähtöaamuna Helsingissä paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen erkanimme valtateiltä ja ajoimme yhä kapenevaa ja mutkaista tietä kohti Kalliolaakson linnaa Perniössä. Emäntä Ann Mattson oli vastassa ja ohjasi meidät ensin linnamaisten tornien välistä kiviseen, luonnonkivillä koristeltuun komeaan rakennukseen. Paikka oli yhtä henkilöä lukuun ottamatta kaikille uusi. Meille oli katettu runsas ja maistuva lounas, jonka aikana Olavi-isäntä kertoi talon tarinaa. Osa joukosta kävi yläkerrassa talon lahjapuodissa. Kalliolaakson linna on kahden ihmisen omin käsin rakentama unelma keskellä lähes asumatonta aluetta. Sitä on vaikea kuvailla, se täytyy itse kokea!

Selvisimme kuitenkin Turkuunkin ja ehdimme Turun kaupunginteatterin Hildur-esitykseen. Hildur perustuu Satu Rämön kolmeen kirjaan, joiden tapahtumapaikkana on Islanti. Toisilla saattoi olla ennakkokäsityksiä näytelmästä Helsingin Sanomien arvostelun perusteella. Useimmat arvioivat jälkikäteen esityksen varsin positiivisesti. Kiitosta saivat esimerkiksi Milja Salovaaran suunnittelema visuaalisesti kaunis lavastus ja äänimaailma. Sen avulla katsoja oli itsekin ikäänkuin keskellä Islannin karua ja monimuotoista maisemaa. Näytelmässä riitti myös jännitystä loppuun asti. Virkistäytyneenä ja uusia ajatuksia täynnä ryhmä palasi valoisassa kevätilmassa takaisin Helsinkiin.

Matkan järjestäjänä toimi  Resviaria Oy ja matkanjohtajana Pirjo Harjula.

Teksti ja kuvat: Tarja Rinne